"Aamu toi ilta vei" on uusi single - 28.06.2007

Toinen singlelohkaisu Juhan "Opitko rakastamaan" albumilta on nimeltään "Aamu toi ilta vei". Kyseessä on ensimmäinen Juhan levyttämä lainabiisi eli kotimaisen iskelmän klassikkoteos, jonka aikoinaan lauloi suomalaisten sydämiin Jamppa Tuominen. Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut oululainen hittinikkari Veikko Juntunen. Omalla versiollaan Juha haluaa kunnioittaa kotikaupunkinsa iskelmäperinteitä ja lupaa omalla sarallaan viedä eteenpäin oululaista iskelmäosaamista. Juha esittää kappaleen TV2/Kesäillan Valssissa perjantaina 27.7. klo 21.

Näytä uutisarkisto >