Perjantai 13. - 13.10.2006

Vapaan viikonlopun kunniaksi päätimme poikain kanssa linnoittautua "Mestarin" alkukotiin Jaalaan. Vaikka suunnattomasti nautimmekin toistemme seurasta ei kyseessä ole kuitenkaan mikä tahansa lomaviikonloppu, vaan ankarampaakin ankarammat laulu- ja soitantasulkeiset. Lähtömme Oulusta hieman viivästyi ja olemmekin rumputaitelija Mäkelän kanssa vasta matkan puolivälissä ja arvoitu saapumisaika lähentelee aamuyötä. Toivottavasti muut Hurmion pojat muistavat lisätä puita kiukaan alle.

Pikakelauksella taakseppäin nauhalta löytyy taas monta uutta tuttavuutta ja tanssijärjestäjää, joiden kanssa on ollut hienoa tehdä yhteistyötä. Erikoiskiitos tietysti Hietasaaren tanssimajakalle, jossa tunnelma oli jälleen kerran kotoinen. Saimme myös pikakurssin roudausajan minimoinnista, kun Eija Kantolan loistava taustaorkesteri Omega pakkasi kamat ja auton 17 minuutissa! Heidän uusi ennätyksesnä kyseinalaistaa omat roudausmetodimme; meillä kun roudaukseen vierähtää usein toinenkin tunti. Toisaalta aikakäsityksemme on muutenkin hieman summittainen :)

Soittokaravaanimme kulkee ja koirat haukkuu. Viikon päästä suuntaamme pohjanmaan kiertueelle Kokkolaan ja Karstulaan. Molemmilla paikkakunnilla kannattaa tuolloin olla varuillaan, sillä kevyt musiikki voi viedä sukat mukanaan ja sen jälkeen paluuta entiseen ei ole. Ei muuta kuin sankoin joukoin nauttimaan iskusävelmien ilotulituksesta!

Toivottavasti kaikki te, jotka vietätte perjantain 13. päivää televisiovastaanottimienne ääressä, ette vielä ole viskanneet lasineliötä pihamaan puolelle. Kaikkeni yritin, vaikka ensimmäinen TV esiintyminen jännittikin niin pirusti! Sen siitä saa kun tarttuu mikkiin :)

Keikoilla nähjään sano lappalainen,

Juha

Näytä arkisto >