Imatran kylpylä 25.3.2008 - 26.03.2008

Tere! Iloinen retkueemme starttasi keikkabussin kohti viikon kestävää kiertuetta hyvillä mielin. Lähtiessä Tampereelta ilma oli mitä mainioin, kesän tuntu oli jo kosketeltavissa. Saavuimme perille aikataulun mukaisesti ja pikaisen roudauksen jälkeen ehti taas vähän ruokailla ja huilia. Saimme käyttöömme paikan omat äänentoistolaitteet sekä uutuuden karheat valolaitteistot (kiitti lainasta!), joiden pariin kitaristimme uppoutui viimeisellä setillä niin että soittaminen meinasi vallan unohtua. Perinteistä poiketen keikka alkoi heti suoraan Juhan seteillä. Juha hoiti taas yleisön sympatiat puolellemme varmalla ja rennolla esiintymisellään. Muutenkin bändi tuntui olevan liikkeellä hyvällä ja leppoisalla otteella. Johtui varmaan suurelta osin paikan henkilökunnan sekä tanssijoiden hyväntuulisuudesta, suuri kiitos siitä! Juhan kahden setin jälkeen bändi soitti vielä  tunnin verran iskusävelmiä ja vähän muitakin sävelmiä loppuun. Orkesterilla oli ilmeisesti soitintenvaihtoviikot meneillään koska suurin osa bändisetistä meni Samulin ja Veskun vaihdellessa kitaraa ja bassoa, minä paukuttelin rumpuja. Torstaina laivalla laitetaan pakka vielä enemmän sekaisin, niistä sävelmistä sitten jatkossa enemmän. Juuri nyt olemme paluumatkalla Imatralta ja orastava kevät teki täyskäännöksen. Näyttäisi olevan lievästi ilmaisten tämän vuoden huonoimmat ajokelit ja näkyvyys erittäin sankassa lumisateessa n.20 m /s (vai mitä se oli?). Matkan aikana olemmekin nähneet monta läheltä-piti tilannetta, sekä muutaman rekan kyljellään ojassa. Aijai....olkaas ihmiset varovaisia liikenteessä. Meillä on onneksi ammattitaitoinen kuljettajaaaaarrrghh......!!! *poks* ;-)

No ei vainkaan Samppa vetää tyynesti. Ja parempi niin sillä tänään pidämme orkesterin virkistäytymispäivän, eikä ole vara ajaa sivuun! Olemme jo hankkineet liput tämän illan suureen näytökseen hakametsän rusettiluisteluareenaan! Siellä maailman paras jääkiekkojoukkue THE KÄRPÄT aloittaa neljä peliä kestävän urakan, jotta toinenkin tamperelaisjoukkue pääsee raskaan kauden jälkeen kesälaitumille. Tuon herkullisen ottelun jälkipelit tulevat varmasti olemaan vähintään yhtä vauhdikkat!


Marko& Juha via the hole orchestra!

Näytä arkisto >