Silja Europa & Kouvola Mulligan's - 30.03.2008

Silja Europa 27.3.

Merellinen, iloinen tunnelma tarttui taas kerran koko orkesteriin, ja reissun anti oli positiivinen. Menoillan iltamat olivatkin vauhdikkaat, ja risteilijät pistivät jalalla koreaksi. Vai mikä se oli?! Orkesteri suuntasi keikan jälkeen discon puolelle, mutta pettymys valtasi koko pumpun mielen, kun huomasimme, että meininki discon puolella oli kovin valju. Eihän se sitten auttanut, kuin mennä nukkumaan...
Päivätanssit alkoivat yhdeltä, ja konserttiluontoiseen tilanteeseen toi piristystä Europan mainio AV-teknikko Pekka K., joka tuli kanssamme musisoimaan basistin roolissa. Siinä samassa sekoitettiin taas koko pumpun pakkaakin niin, että Marko istui rumpujakkaralle, ja allekirjoittanut soitteli toista kitaraa ja toimi pystysolistina ☺. Iltapäivä kuluikin AV-teknikon ja yleisön toivekappaleita soitellessa. Oikein mukavaa! Toukokuussa jälleen mennään viikoksi laivaan, joten silloin tod. näk. jatketaan siitä, mihin nyt jäätiin...
Juhan setille lavan eteen ilmestyi joukko faneja, jotka eivät vielä tainneet olla kouluiässä. Nuorisoketju olikin aivan haltioissaan Kempeleen suurvisiirin tulkinnoista, ja fanikortit saivat taas kerran kyytiä. Hyvä niin, uutta kuulijakuntaa tarvitaan aina. Terveiset vaan pienille kannustajillemme! Päivätanssien jälkeen ripeä roudaus ja poistuminen laivasta. Ja Mersun nokka Tampereen kautta kohti itäistä Kouvolaa, jossa seuraavat kisat odottivat jo lauantaina...

Kouvola 29.3.

Ennen keikkaa käytiin porukalla Tampereella uimassa, oikein rentouttavaa ja lihasystävällistä kuntoilua. Juha osti uimalasit ja kaikki, mutta silti kroolaaminen muistutti enemmän hukkuvan viimeisiä pelastautumispyrkimyksiä, kuin kunnon uimista☺. No, voltti kerien onnistui ponnahduslaudalta paljon paremmin! Kenties uimahyppääjän ura odottaa, jos laulut loppuu...Uintireissun jälkeen mentiin J:n kämpille tekemään ruokaa, ja Vesku loihtikin herkulliset vanhan kansan läskisoosit koko porukalle. Vei kielen mennessään ja silmät kääntyi nurin. Nam! Masut täynnä päästiin ajelemaan kohti Kouvolaa, josta seuraavassa...
Kouvolan Mulligan´s on siitä yllätyserikoinen paikka, että siellä on aina ollut hillittömän hyvä meininki, oli sitten vuodenaika tai viikonloppu mikä tahansa. Liekö johtua erittäin mukavasta henkilökunnasta, orkesterikin on aina ollut hymyssä suin, kun Kouvolaan on menty. Ja vielä pois lähtiessäkin. Ja koskaan paikan henki ei ole pettänyt. Toivottavasti niin ei käy jatkossakaan...
Ilta oli taas täynnä vauhtia, ja vaaratilanteita, ja Juhakin innostui tulkitsemaan uutta matskua pop/rockhengessä. Mulliganssa kun voi loppuillasta heittää roketin, eli nuorisomusiikin puolelle. Haaveet kaatuu ja Unihiekkaa olivat eilisillan ensiesitykset, mutta eivät varmastikaan viimeiset, niin hyvin tuntuivat viisut uppoavan juhlakansaan.
Kesäaikaan siirtyminen hillitsi menoja sen verran, että emme päässeet enää Juhan settien jälkeen paahtamaan legendaarista viimeistä bändisettiä, vaan saimme nautiskella ravintolapäällikön tarjoamat virvokkeet, ja seurailla hauskanpitoa baaritiskin puolelta. Hyvin näytti porukalla hauskaa riittävän, ja tunnelma oli taas kerran katossa.
Pilkun jälkeen lyötiin kamat kasaan, ja painuttiin hotellin puolelle uinumaan, ja meikäläinen uinuikin huolella puoli tuntia pitkäksi, kesäaika ei ollut tarttunut vielä omaan herätyskelloon...Mutta onneksi Juhaan voi aina luottaa, en ollut taaskaan viimeinen mies Mersussa... ☺
Nyt ollaankin jo matkalla taas kohti Turun satamaa, ja Viking Isabellaa, tuota punavalkoista risteilyohjusta, joka on nähnyt niin monet myrskyt ja vaahtopäät. Tuskin maltan odottaa, että Marko kajauttaa illalla ilmoille Tukholma-aiheisen laulun, siitä tulee aina NIIN hyvälle mielelle. Viikkarilla ollaan pari reissua, jonka jälkeen päästään viikon kestäneeltä reissulta välillä kotiin lepäämään. Ja lauantaina taas kohti uusia seikkailuja Mäntyharjun maastossa. Ei muuta, kun hyvää kevään odotusta itse kullekin ja tulkaahan keikoille moikkaamaan!

-Samppa ja koko J.Metsäperä company

Näytä arkisto >