Juuson intro:Helsinki(5.-)-Tornio(7.-)-ylläs(8.-)11. - 11.11.2008


Ei reissua, ettei jotain historiallista. Tänään raapustan ensimmäistä
kertaa elämässä keikkapäiväkirjaa. Mahtavaa ja mikä sen mukavempaa kuin
raapustaa sitä juuri tämän orkesterin sivuille! Niin kuin edellisessä
mainittiin orkesteriin on siis tapahtunut muutos .Olen siis uusi
kitaristi juuso (tutuille vaikka jupe). Suuret oli saappaat, joihin piti
astua. Vesku oli jättänyt suuren loven orkesterin kielisektioon sekä
sosiaaliseen ulosantiin. Oli siis paineita paljon harteilla. Ensimmäinen
keikka olikin suomen turuuussss eli suomen henkisessä pääkaupungissa.
Olin tavannut poikia aiemmin lavoilla ja tiesin orkesterin ja artistin
lyömättömyyden. Kurkkua kuivi,kädet hikoilivat sekä kylmähiki valui
pitkin kieroa savolaista selkärankaani pitkin. Kaikesta selvittiin, eikä
onnekseni noutajaa tullut:)
Pikku hiljaa palasia alettiin kerätä kasaan
kohti täydellistä symbioosia orkesterin jäsenten kesken. Pojat ovat
mahtavasti tsempanneet ja antaneet kokeneiden muusikoiden huippuniksejä todella suuren määrän. Kiitos äijät! Onnekseni sain siis jatkaa
uudessa työmaassa myös ensimmäisen yövuoron jälkeenkin! Nyt kellokorttia
on leimattu jo seitsemän keikan verran! Kolme viimeisintä sijoittui
jylhiin tuntureihin ja hyytäviin lapin pakkasiin, josta seuraava
tarinani kertookin!

Luku 2. Pojat pohjoisen turneella


Ensimmäinen keikka oli 5.11 tsadissa eli suomen ainoassa metroboolissa.
Meininkiä riitti koko kansalle.Porukkaakin oli kiitettävästi. Puitteet
tuossa kuuluisassa olivat nuorelle metsien miehelle henkeä salpaavat!
Lisäksi olimme tilanneet viimeisen päälle ammattimaisen äänimiehen auttamaan soundit vimottenpäälle korvia hiveleviksi. Kiitoksia
vielä Volannon Samulille! Torstaina olikin sitten välipäivä eli poplaulajan
vapaapäivä. Siirryimme kohti oulua (suunnitellusti harrin
keikkamobiililla). Ilta sujuikin mahtavasti Jipun todella antoisaa
keikkaa nauttien. Jonkun ulkopuolisen väitetään tietolähteiden mukaan
sanoneen iltaa poikain pikkujouluksi, mutta voin korjata asian tässä ja
nyt! EI pääpikkujoulut ovat vielä pitämättä! Päivämäärää en uskalla
tutkinnan tässä vaiheessa kertoa!ja paluu taas tärkeisiin asioihin!
Perjantaiaamu aukeni harmaana ja oli aika ottaa suunta kohti Tornion
Kaupunginhotellia! Pääsimme matkan heti aamusta noin klo.17.00
herkullisten kebabpatojen ääreltä. Paikan päällä odotti mahtavat
sapuskat, sauna sekä loistava juhlayleisö! Meininki nousi todella
korkealla niin, että orkesteri siirtyi oikein nuorisomusiikin pariin!
Ilta oli loistava ja myös raskas:) Aamulla pirteämpänä kuin koskaan
pakkasimme kimpsut ja kampsut ja lähdimme siirtymään juhan
turvallisessa kyydissä kohti ylläksen lumisia tuntureita! Perillä saimme
nauttia jälleen kerran saunasta, ruuasta sekä mahtavasta yleisöstä. Levin talvikauden
avajaisista johtuen väkeä ei ollut odottamaamme 80 000, mutta meininki
oli sitäkin tunnelmallisempi sekä intiimimpi lapinlauluja laulellessa
ja soitellessa! Kivaa oli!
Nyt turneen päätyttyä kaikkensa antaneena ja
raukeana matkaan kohti kotia valmistautumaan jälleen uusiin
seikkailuihin! Kiitoksia vielä todella paljon pojat kuluneista keikoista
ja tottakai myös suomen parhaat yleisöt! Toivottavasti saammekin nähdä
teitä myös yhtä runsain joukoin tulevaisuudessa! Seuraavaksi
Resiina&Metsäperä räjäyttää Freda 51:ssä Helsingissä 19.11! Be there, Be
skevere eli siellä silloin!


ystävällisin terveisin juuso

Näytä arkisto >