3.12 Ikaalisten kylpylä & 4.12 Iskelmäbaari, Tampere - 06.01.2009

3.12 Ikaalisten kylpylä

Kyllä kyllä. Sinne siis matkamme taittui jälleen kerran, hyvin perinteikkääseen ja tyylikkääseen kylpylään. Ikaalinen on tunnettu musiikkikylä, varmaan siitä johtuen ovat iloiset ihmiset aina vastassa, niin henkilökunnan kuin yleisönkin puolella. Tämä ilta oli siitä poikkeuksellinen, että yhtyeemme armoitettu lyömäsoitintaiteilija Mäkelä jäi Ouluun (tais olla pikkujoulut, vaikka ei tunnustanu ) ja tilalle rumpujakkaralle löytyi onneksi toinen rumputaiteilija Oulusta. Nimittäin saimme tuuraajaksi Suvi Teräsniska-companystä Mikko "Leiska" Leinosen, jolta komppaus sujui enemmän kuin mallikkaasti, kiitokset vielä kerran, ammattimies! Pikkujouluaika oli jo kovasti käsillä, joten porukkaa oli saapunut paikalle varsin mukavasti. Alusta asti oli parketilla vilinää ja hulinaa, pikkujouluista kun oli kyse niin saattoihan siinä muutaman hepun kohdalla taphtua jo ennenaikainen notkahdus ja siirtyminen unten maille. Onneksi orkesteri sekä varsinkin illan päätähti J.Metsäperä ei kokenut minkäänlaista notkahdusta, vaan jaksoi painaa illan loppuun asti hymy huulilla. Juhalla riitti tuttuun tapaan juttukavereita keikan jälkeen ja taisipa siinä muutama levykin mennä kaupaksi, korteista puhumattakaan (huom. ne oli ilmaisia). Tuttuja oli myös paikalla mikä piristää aina mieltä kummasti. Keikan jälkeen totutusti pakkasimme kamat uudenkarhean Merzedes-Benzin kyytiin ja paketoimme itsemme unten maille. Harri ajeli yöllä vielä kotiin, muut jäätiin yöksi. Mikolla matka jatkui Helsinkiin omalle keikalle, loppuporukka jatkoi matkaansa Tampereelle kohti Iskelmäbaarin akustista keikkaa. Ikaalisiin on aina mukava mennä, oikein hyy-vä paikka!  

4.12 Iskelmäbaari, Tampere

Eli, tämä keikka poikkesi aika lailla totutusta kuviosta. Illan teema oli näin itsenäisyyspäivän alla tottakai Suomalaisuus. Kappaleita tunnin mittaiseen settiin valittiin muutama joka vuosikymmeneltä, lähtien aina 50 luvulta. Oli Rautavaaraa, Virtaa, Bäddinkiä, Kirkaa, Eppuja, Egotrippiä, Metsäperää ja mitä näitä nyt sitte kaikkia olikaan. Kokoonpanona tällä kertaa oli seuraava: Juha: Laulu+Kitara, Juuso: Kitara+laulu, Marko: Basso+Laulu. Kyseisellä kokoonpanolla oli tarkoitus treenata monta monituista kertaa ennen keikkaa, mutta minkäs teet ku on se ainainen kiire (ja joskus myös ressi). Hyvin kuitenkin saatiin tunnin setti kasattua ja paikalla olleiden ilmeistä päätellen jokseenkin hyvin myös onnistuttiin tekemisissämme. Biisit olivat varmasti kaikki kaikille tuttuja, ehkäpä joku taisi laulaa jopa mukanakin! Myös Juhan omia ralleja oli setin loppupäässä, ja mukavasti nekin toimivat akustisina versioina. Väkeä olisi saanut olla enemmän, mutta kiitokset paikallaolleille, hauska ilta oli!



- M -
 

Näytä arkisto >