Update: Springtime! - 14.04.2009

Maan mainio tervehdys päiväkirja! Uudet sivut saatiin vihdoinkin auki ja kotoisalta näyttää! Oikein pirteät ja loogiset sivut ja juipistakin on saatu ihan immeisen näköinen! Kiitos tekijätiimille näistä. Nyt vain kovaa ajoa! ☺

Ja tapahtui niinä päivinä:
”Juha; kävelet tähän laivaan poikasena, mutta kun seuraavan kerran kosketat maata, sinusta on tullut mies!” Näin miettien, astuin laivaan tuona utuisena huhtikuun kahdeksantena aamuna ja siitä se alkoi: kellokeskiviikko, kiirastorstai, pitkäperjantai, lankalauantai ja sukkasunnuntai. Pääsiäisen ällistyttävien, hämmentävien ja ehkä hieman sekavienkin vaiheiden jälkeen ilmaan jäi paljon kysymyksiä ja vielä enemmän vastauksia. Kaikista  tapahtumista ei ole tarkkaa muistikuvaa, mutta luulen käyneeni läpi jotain suurta, ikään kuin elämäni murrosvaiheen – jopa  kulminaatiopisteen! Kun viimein maanantaina, toisena pääsiäispäivänä, astuin laivasta raittiiseen ulkoilmaan ja suutelin maata, tunsin sen todella tapahtuneen; minusta oli tullut kolmekymppinen! ;-)


Nyt istun tässä kotisohvalla ihmetellen maailman menoa aivan uusin silmin. Ensimmäinen konkreettinen merkki suuresta muutoksesta oli se, kun sain ajaa reissussa tuuhentuneen partani, ensimmäistä kertaa ever, miehekkäästi ikiomalla partakoneella! Olin aina haaveillut siitä ja nyt sellainen oli ilmestynyt juhlan kunniaksi kylpyhuoneeseen. Olo on miehekkään sileä!
En ole aivan varma liittyykö toinen merkille panemani asia maagiseen ikääni vai kevään tuloon. Olen nimittäin joskus harkinnut hankkivani lemmikin, mutta ajatellut ettei se koira tai kissa pärjää yksin kun olen keikkamatkoilla. Nyt tuokin ongelma on tavallaan ratkaistu sillä olohuoneen lattia vilisee muurahaisista! Oikein vekkuleita sarvipäitä ja tulevat hyvin keskenään toimeen pitkiäkin aikoja kun jättää muutaman sokerinpalan lattialle. Sain myös mummolta oivia vinkkejä pikku-murkkujen ruokinnasta. Tykkäävät kuulema kovasti kun etsii niiden pesän ja kastelee sen mäntysuopavedellä. Lemmikkieläin kaupassa eivät osanneet auttaa, mutta sekatavarakaupasta sain huumaavan herkullista sumutetta joka vie kuulema muurahaisilta kielen menneessään ja kääntää silmätkin nurin! Pitääkin ryhtyä hetimiten ruokkimaan pikkunaperoita ☺

Sitä ennen haluan kuitenkin kiittää jälleen kaikkia teitä ensinnäkin muistamisesta ja osanotosta ikäkriisiini, toiseksi hienoista yhteisistä keikkailloista pitkin maita ja meriä, sekä kiitos myös mahtavasta tuesta Iskelmän listalla. Kärjen tuntumassa mennään!
Uusi levy polttelee jo näpeissä ja H-hetki lähestyy. Keikoilla ollaan jo esiteltykin hieman uutta materiaalia ja jatkossa tullaan lisäämään vielä enemmän uusia biisejä ohjelmistoon, unohtamatta vanhoja hyviä! ☺

Resiinan kanssa vauhti on kiihtynyt rajusti kohti kevättä ja varhaiseläkkeiden ym. vuoksi muutosten kourissa elänyt miehistökokoonpano on viimein saatu lukittua!
Harrin suuriin saappaisiin saatiin onneksemme loistomies ja pitkän linjan ammattimuusikko Janne Salkolahti! Tervetuloa jengiin minunkin puolestani.
Resiinan vakituinen, umpimusikaalinen ja toisiaan hengittävä miehistö on täten kokonaisuudessaan aakkosittain:

Janne Salkolahti: Piano, Koskettimet, Haitari, Laulu
Juuso Torpakko: Kitarat, Laulu
Marko Perkkarinen: Basso, Laulu
Samuli Mäkelä: Rummut, Laulu

Muutaman yhteiskeikan jälkeen voin todeta, että vain taivas on rajana.
Tervetuloa keikoille toteamaan, että musiikki on todellakin iloinen asia!

Kevätterveisin,
Juha

Näytä arkisto >