Voihan peräsin! - 24.11.2009

Niin siinä sitten kävi, että kauan odotettu Resiinan Europan kiertue jäi vallan torsoksi juhla-alukseen iskeneen teknisen vian takia. Valtava pettymys kerrassaan! Mahtava peräsin ja pulleat purjeet, kiteytti Make vian selvittyä. Noh, ei voi muuta, kuin toivoa, että keväällä palataan jälleen asiaan. Ja että laivayhtiö saa paatin nopeasti kuntoon, onhan kyseessä kuitenkin Itämeren kirkkain ja kaunein. Vai onko?

Sen verran voidaan asiasta iloita, että saatiin pitää paatissa hauskaa hyvällä ryhmällä tuplaristeilyn verran, ja yleisö säilytti hyvän nosteen läpi koko tapahtumarikkaan ja venähtäneen viikonlopun. Vaikkakin varmasti montaa sapetti töiden yms. peruminen maanantaipäivältä. Uskottava selitys soittaa laivalta pomolle ja kertoa, että ihan oikeesti nyt jäi ruori käteen ja ei päästä millään maihin...! Jollekin pomo oli kuulemma vastannut, et EI KAI LAITINEN TAAS!!!! :)

Onnellisesti kuitenkiin selvittiin satamaan, ja edessä oli kamojen pakkaus, kun info kertoi, että ainakin viikkolähdöt on peruttu. Haikein mielin totesimme, ettei auta Maamme-laulukaan, vaan pois on lähdettävä. Näin muodoin kamat autoon, ja kotia kohti. Muutama huilipäivä edessä, ja viikonloppuna kiertue jatkuu Lohjan Lohessa perjantaina, ja lauantaina vuorossa Leppävirta ja Tulenliekki.

Tulkaahan kuuntelemaan maan kuuluisimmalla risteilyllä viihdyttänyttä kokoonpanoa livenä tukevalla maan kamaralla. Juha & Resiina jatkaa taivaltaan kaikesta huolimatta hyvällä sykkeellä!

Nähjään!

-Samppa

 

Näytä arkisto >