Hyvät Joulut ja maitovarat! - 23.12.2010

Tervehdys täältä päiväkirjan sivuilta. Pakkanen se pitää koko maata pinteessään, mutta takkatulen loimussa on mukava kerrata mennyttä periodia. Toistakymmentä keikkaa on taas paiskattu viime päivityksen jälkeen ja komiasti paiskattiinkin! Kiitokset positiivisiin musiikillisiin suorituksiin vaikuttaneille tuuraajille. Syistä tai toisista johtuen kitaroissa on nähty vierailevia taiteilijoita, mutta hyvin ovat kaikki hoitaneet leiviskänsä. Ammattimiehiä, sanoisin...Kiitokset yhteismusisoinnista itse kullekin ja tokkiinsa myös nykyiselle vakiomiehistölle. Alkaa biisit asettua uomiinsa ja toisaalta nykykuntoa aiotaan vielä kohentaa treenien muodossa alkuvuoden aikana. Se jos mikä auttaa entisestään löytämään huippubalanssin koko konkkaronkan toimintaan!

Muutaman päivän joululoma tekee varmasti gutaa, mutta toisaalta ilolla lähdemme jo Joulupäivänä viihdyttämään juhlakansaa Oulun Tähteen. Juhalla on kotikenttä ja näytön paikka ja oletettavasti lauantaista muodostuukin PÄÄPÄIVÄ, koska Tapaninpäivän jälkeen moni suuntaa takaisin töiden pariin. Mikäs sen mukavampaa, kun tarjoilla herkullisia kinkunsulatussävelmiä täpötäydelle liiterille! Tapaninpäivänä Juha saatetaan nähdä featuroimassa vähän pienemmässä kuppilassa (Gloria) Oulun kylillä nimekkään SuperTrion solistina muutaman rallin verran. Jollei sitten miestä ala jännittämään... :)

Uudenvuoden aatto onkin poikkeuksellisesti bändillä vapaata, mikä ainakin passaa allekirjoittaneelle paremmin kuin hyvin. Edellinen vastaava taisikin osua Millenniumin kohdalle. Eli tovi on siitäkin vierähtänyt. Metsäperä Co:n vuosi potkaistaan käyntiin 8.1. Palokan viihdekeskuksessa, joten sinne joukolla kannustamaan ja tanhuamaan! 

Tässä kohtaa lienee syytä kiittää mahtavia soittokamuja eli orkesterin poikia, toimiston porukkaa, sekä ennen kaikkea Juhaa kuluneesta loppuvuodesta ja toivoa joulupukin konttiin paljon keikkoja alkavalle vuodelle...Hyvällä ryhmällä on mukava jatkaa kohti tulevan kauden haasteita ja niitähän tällä ryhmällä riittää! :)

Kiitokset myös Teille, jotka jaksatte kannustaa niin tiettömien taipaleiden päässä, viihdelaivoilla kuin tanssipaikoillakin ympäri maan. Nautitaan yhdessäolosta ja hiljennytään muutamaksi päiväksi kuuntelemaan Joulun sanomaa.

Jouluterveisin, Samppa

 

Näytä arkisto >